Vaikka koko Samoksen saarta voi itsessään pitää yhtenä kauniina nähtävyytenä, löytyy siltä luonnollisesti eräitä yksittäisiä, upeita kohteita, joita jokaisen lomailijan tulisi vierailla ihailemassa. Samos ylpeilee pitkällä ja kiehtovalla historialla ja saarella seisoo edelleen muutamia muinaisia ”ihmeitä”, jotka todistavat sen mahtavasta menneisyydestä niin alueen kulttuurillisena kuin kaupankäynnin keskuksena. Eräät maailmankuuluista nähtävyyksistä ovat rappeutuneet ajan hampaissa ja eräitä puolestaan on kohdannut myös ihmiskäden tuho, mutta ne sallivat sinun silti tänäänkin nähdä vilauksen Samoksen entisestä loistosta ja mahdista.

HERAN TEMPPELI, joka tunnetaan myös nimellä Heraion, oli mahtavampi kuin yksikään sitä edeltänyt temppeli. Sen suurin ja viimeisin versio omasi niin valtavat mittasuhteet, että olisi saanut jopa Ateenan Akropoliksella seisovan Parthenonin temppelin näyttämään nukkekodilta, jos temppelit olisi asetettu vierekkäin.  Se on taatusti ollut vaikuttava näky myös peräti 155 pylväänsä ansiosta, vaikka tänään näet niistä enää yhden seisovan ylpeänä pystyssä. Nykyisestä Pythagorionin kaupungista vain muutaman kilometrin lounaaseen sijaitseva temppelialue julistettiin vuonna 1992 UNESCOn maailmanperintökohteeksi. Lue lisää Heraionin temppelialueesta…

EUPALINOKSEN VESITUNNELI tunnetaan myös nimellä Eupalinos, ja sitä voisi hyvinkin luonnehtia yhdeksi antiikin ihmeistä. Kokonaan kallioon louhittu tunneli on onnistunut säilymään ihmisten vimmalta ja tuholta, ja sallii sinun vielä tänäänkin ymmärtää muinaisten kreikkalaisten insinööritaitojen tason. Vesitunnelilla on pituutta yli kilometri, ja se kulkee Kastro-vuoren lävitse. Siitä tekee ainutlaatuisen kuitenkin se, että tunnelin louhiminen aloitettiin samanaikaisesti kummastakin päästä. Heran temppelin loistokkaimman version tavoin Eupalinoksen tunnelinkin rakentaminen aloitettiin kiireisen Polykrates-tyrannin hallituskautena. Lue lisää Eupalinoksen vesitunnelista…

PYTHAGORAAN LUOLA on juuri sitä, mitä nimikin kertoo: luola, jonne Pythagoras-poloinen pakeni Polykrates-tyrannin ja hallitsevan yhteiskuntaluokan vihaa suututettuaan heidät ensin teorioillaan ja asetettuaan opetuksillaan heidän asemansa kyseenalaiseksi. Kerkis-vuoren kukkuloiden korkeuksissa sijaitseva luolapari kuljettaa sinut ajassa 2 000 vuotta taaksepäin ja henkeäsalpaavaa näkymää katsellessasi voit kuvitella, että odotat opettajaasi Pythagorasta saapuvaksi. Lue lisää Pythagoraan luolasta…

 

LOGOTHETIKSEN LINNA ei ole muistutus Samoksen muinaisista ajoista, mutta kertoo sanatonta tarinaansa saaren myrskyisistä vuosista turkkilaisten kynsissä ja samoslaisten itsenäisyydenjanosta. Linna rakennettiin paikallisen vastarintamaliikkeen johtoaseman ottaneen Lykourgos Logothetisin toimesta ja nimettiin hänen mukaansa. Vuonna 1824 rakennettu linna toimi liikkeen päämajana ja on itse asiassa rakennettu eri arkeologisten monumenttien osista, joita olikin Pythagorionin alueella tarjolla yllin kyllin. Lue lisää Logothetiksen linnasta…

MUSEOT ovat luonnollisesti osa asianmukaista johdatusta Samoksen historiaan ja perinteisiin. Osa museoista johdattaa sinut muinaisista raunioista, kuten Heran temppelialueen tai nykyisen Pythagorionin alueelta, löydettyjen aarteiden äärelle. Osa puolestaan kertoo bysanttilaisista vuosista, ja osa taas tavallisten ihmisten jokapäiväisestä elämästä. Voit odottaa näkeväsi kaikkea patsaista, keramiikasta, kolikoista, aseista, maanviljelyn työkaluista ja huonekaluista aina aikoinaan Samoksen kamaralla tallustaneiden muinaisten eläinten fossiileihin ja jopa harvinaisiin kiviin. Lue lisää Samoksen museoista…


Kommentit

Nähtävyydet — 1 Comment

  1. Ihan kivasti on Samoksella katseltavaa, ainakin tavanomaiselle viikon matkalle. Nuo muutamat päänähtävyydet kun käy tsekkaamassa yhden päivässä ja parit museot siihen päälle, niin jo onkin viikko kulunut. Rantaelämälle jää loistavasti aikaa sillekin, samoin shoppailulle ja vaikka reissulle Turkin puolelle.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>