Kreikkalaisella Samoksen saarella odottaa kohde, jossa voit antautua lämpimän Välimeren auringon ja Egeanmeren puhtaiden aaltojen hellittelemäksi: Marathokampos. Se on paikka, jossa on tarjolla kaikki, mikä kirjaimellisesti tekee lomastasi ikimuistettavan.

Rannat ovat joko pientä mukulakiveä tai monissa tapauksissa pelkkää hiekkaa. Vedet ovat tavallisesti matalia, ja suuren osan vuotta kristallinkirkas meri on todella lämmin.

Marathokampoksessa on asukkaita vain vaatimattomat 3 000, mutta luku luonnollisesti kasvaa jonkin verran kesäsesongin aikaan. Tämä pikkuruinen paikkakunta sijaitsee saaren lounaisosassa, aivan valtavan lahdenpoukaman keskellä. Valtava Kerkis-vuori erottuu jokaiselta tämän suositun, pienen samoslaisen kaupungin mukulakivikadulta ja kadunkulmalta.

Keskellä lahdenpoukamaa sijaitsee Ormos-satama, joka on suosittu kohde loistavaa kreikkalaistavernaa etsittäessä tehtävään iltaiseen kävelyretkeen. Marathokampoksen väestö koostuu lähinnä pienehköstä maanviljelijäyhteisöstä, ja sataman läheisyydessä puolestaan asuu monia merenkulkijoita ja kalastajia.

Marathokampos tunnetaan erityisen hyvin korkealaatuisten saippuoiden ja oliiviöljyn tuottamisesta. Välimeren ruokavaliota, johon liittyy runsas ekstraneitsytoliiviöljyn käyttö, on pääasiassa kiittäminen siitä, että alueen asukkaat elävät erityisen vanhoiksi (alue omaa aivan uskomattoman elinikäodotuksen). Marathokampoksesta löytyy lukemattomia pieniä lahjamyymälöitä, joista voit ostaa paikallisesti valmistettuja saippuoita ja pullollisen parasta ekstraneitsytoliiviöljyä, joka on tuotettu paikan päällä.

Pikkukaupungissa asuu myös monia kalastajia, samoin kuin matkailualan toimijoina ja oppaina toimivia, mutta suurin osa paikallisista vaikuttaa työskentelevän maatalouden piirissä, tuottaen pääasiassa oliiveja.

Koko kaupunki vaikuttaa aivan pikkuruisten kylien saartamalta, ja kauniit, värikkäät näkymät avautuvat Kerkis-vuoren alhaisilla rinteillä kulkevilta poluilta. Mitkä sitten ovat ihanimmat Marathokampoksessa vierailevaa odottavat ilot? Tulet nauttimaan ihastuttavista mukulakivikaduista, kauniin valkoisista vanhoista kirkoista, valkeasta hiekkakivestä rakennetuista taloista, toreista ja aukioista, joille ihmiset kokoontuvat nauttimaan ruoasta, saaren perinteisestä keittiöstä ja juomista, samoin kuin tyylikkäistä kivisistä suihkulähteistä. Aukioilla voit viihdyttää itseäsi seuraamalla maailman menoa ja muita ihmisiä sekä siemailemalla ouzoa samalla kun illan lämpö saa sinut tuntemaan olosi siltä kuin olisit juuri päässyt paratiisiin.

 

 

 

 

 


Kommentit

Marathokampos — No Comments

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *

    HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>