Jos mietiskelet, mikä voisi olla täydellinen kohde seuraavalle lomallesi, vastaus on tuhannet kasvot omaava kreikkalainen saari, Samos! Sinne on erityisen helppo päästä niin lentokoneella kuin laivalla, sillä saarta palvelevat monet lentoyhtiöt lukemattomista Euroopan kohteista, samoin kuin lautta- ja laivalinjat niin Ateenasta kuin lähisaarilta.

Samos sijaitsee itäisellä Egeanmerellä, vain kivenheiton päässä Turkin rannikosta, ja nauttii suuresta turistivirrasta kesäsesongin aikaan. Sen vannotaan oikeutetusti olevan yksi koko Kreikan vihreimmistä ja kauneimmista saarista. Tuuheat metsät, hopeanvihreät oliivilehdot, upeat viinitarhat ja kauniit hedelmätarhat peittävät vuorenhuippuja ja ihastuttavia rantoja erottavan välimatkan lähes kokonaan. Saaren pääkaupunki on Vathy, jota etenkin kreikkalaiset itse kutsuvat yksinkertaisesti nimellä Samos.

Samoksen saari oli monen maailmankuulun, antiikin kreikkalaisen synnyinpaikka, tai ainakin asuinpaikka. Heidän joukkoonsa lukeutuvat filosofi & matemaatikko Pythagoras, astronomi & matemaatikko Aristarkhos, sekä filosofi Epikuros. Jopa Aisopos, jonka kiehtovia satuja vielä tänäänkin luemme lapsillemme, asui suuren osan elämästään Samoksella. Ei siis liene mikään ihme, että monet pitävät Samosta kreikkalaisena sivistyksen kehtona.

Samos tunnettiin antiikin aikaan erittäin vilkkaana kaupallisena ja kulttuurillisena keskuksena. Saari oli, ja on edelleen, kuuluisa Heran temppelistä eli Heraionista, joka Herodotoksen mukaan oli mitoiltaan koko Kreikan suurin ja on julistettu UNESCOn maailmanperintökohteeksi ja ”antiikin maailman kahdeksanneksi ihmeeksi”. Samos voi myös ylpeillä insinööritaidon mestarinäytteellä eli niin sanotulla Eupalinoksen vesitunnelilla, joka on 1 046 metrin pituinen, Pythagorionin läheisen vuoren halkova tunneli. Se palveli aikoinaan kaupungin vesitunnelina ja on vuosituhansien ajan saanut herättänyt maailmanlaajuista ihastusta suunnittelunsa tarkkuuden ja ainutlaatuisuuden ansiosta.

Samos tarjoaa vierailleen monenlaisia aktiviteetteja ja voimmekin taata, ettet missään tapauksessa pääse pitkästymään tällä saarella! Jos sinusta on ihanaa tutustua uusiin paikkoihin ja kulttuureihin, voit maistella paikallisia perinteisiä ruokalajeja ja Samoksen kuuluisia viinejä, tai voit ottaa osaa johonkin Samoksen kulttuurifestivaalien tapahtumaan. Jos puolestaan haluat ihastella uskomattoman romanttisia auringonlaskuja, suuntaa kohti Karlovasia. Jos taas olet luonnonystävä, voit mennä uimaan esimerkiksi Votsalakiassa tai Kokkarissa odottaviin kuvankauniisiin lahdenpuokamiin ja niiden kristallinkirkkaisiin vesiin, tai samoilemaan Samoksen kahden korkeimman vuoren, Kerkiksen ja Karvouniksen, rehevän kasvuston sekaan. Jos verisurheilu on lajisi, voit harjoitella purjelautailua Mykalissa ja kaikkia muita vesilajeja, kuten vesilautailua, kajakilla melontaa, vesihiihtää ja sukellusta, Pythagorionin rannalla. Jos kaipaat edellisiäkin vahvempia kokemuksia, täytä vapaa-aikasi kokeilemalla taitojasi jollakin saaren 60 kiipeilyreitistä, kanjoniseikkailua – canyoning – yhdessä Samoksen 27 pienestä rotkosta tai lähde tutkimusmatkalle johonkin sen 85 luolasta, joista useimmat kätkevät sisälleen uskomattomia stalaktiitteja eli tippukiviä!

Samoksen luonteen voi parhaiten tiivistä kolmeen ilmaukseen: loputonta vihreyttä, kristallinsinistä väriä ja lämminsydämisiä paikallisia! Pythagoraksen saari omaa kuitenkin tuhansia muitakin saloja, joilla se saa sinut rakastumaan itseensä… oletko siis valmis tutustumaan Samokseen ja menettämään sille sydämesi?

 

 

 


Kommentit

etusivu — 5 Comments

  1. Olen lomaillut Samoksella kahdesti, vuonna 1989 ja uudelleen vuonna 2011. Vaikka saaren metsäisestä pintä-alasta oli suuri osa siinä välissä kuulema ehditty polttaa poroksi, oli vihreyttä silti ihanassa määrin jäljellä vielä viimeisellä vierailullani. Huomasin kuitenkin, että mäntymetsiköt olivat usein paikoin vaihtuneet oliivilehtoihin. Samos on nappikohde monipuolisesta annista pitäville, sillä saari tosiaan tarjoaa kivassa suhteessa menneisyyttä ja nykyelämää, ei jää kummastakaan paitsi.

  2. Samokselle kannattaa mieluiten mennä syksystä, jolloin siellä ei enää ole paljoa turisteja. Poikkeuksena kenties sellaiset syrjäisemmät ja pienet kohteet kuin Votsalakia ja Vourliotes, joissa ei muutenkaan vielä ole kamalaa ruuhkaa vaan jokainen saa vietettyä rauhaisia päiviä, jos niin haluaa. Hinnatkin ovat matalammat melkein kaikessa majoituksesta autonvuokraan ja matkamuistoihin. Lämpöä kyllä piisaa ihan mukavasti, paitsi jos kamalan hikisiä oloja etsitte.

  3. Oi kuinka ihanaa, että lempisaarestani Samoksesta on kirjoitettu ihan oma sivusto suomeksi! Kiva määrä asiantuntevaa infoa täällä jo näyttääkin olevan ja toivottavasti ajan kuluessa sisältöä vielä rikastutetaan, myös kuvien avulla.

  4. Oivallinen kohde lapsiperheille! Samoksen rannoista suurin osa on hiekkaa tai pikkuista mukulakiveä, eykä meri syvene äkkiseltään, joten leikkiminen on turvallista uimataidottomillekin. Rannalla kyllä pitää aina olla huolellinen lasten kanssa, sillä esimerkiksi palaminen kuumien säteiden alla on turhan tavallista, kun unohdetaan pitää puuvillaista, vaaleaa paitaa päällä ja leikitään keskipäivän auringon alla. Pikkuset rannalle aamusta ja myöhään iltapäivällä, keksikää keskipäivän tunneiksi jotain muuta puuhaa.

  5. Tuossa juuri seurailin, kuinka Turkin pääministeri Erdogan uhkaili haluavansa neuvotella uudelleen Egenamerellä kulkevan rajan Kreikan kanssa. Haluaa sen mukaan Turkille esimerkiksi Samoksen, joka on aika lähellä heidän rannikkoaan. Jopa on miehellä otsaa vaatia Kreikan saaria, haluaako ne turismin takia tuomaan lisätuloja? Vaarallista politiikkaa ajaa, kun sitten vielä uhkailevat Eurooppaa pakolaisvirralla, jollei heidän vaateitaan oteta käsittelyyn.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>